Höntsäporukat vastakkain

Jääkiekko herättää Suomessa suuria tunteita. Yksi yleisimmistä yritysten kahvihuonekeskustelujen aiheista onkin paikallisen joukkueen tai Leijonien menestys kaukalossa. Jotkut yritykset ovat jopa hankkineet kausikortteja henkilöstönsä käyttöön, jotta matseja pääsee seuraamaan paikan päältä. Rakkaus lajiin tulee meillä suomalaisilla jo äidinmaidon kautta, joten ei ihmekään, että jääkiekko liikuttaa myös tuhansia harrastepelaajia vuosittain. Olipa kyse sitten firman sisäisestä tai kaveriporukasta kootusta joukkueesta, “höntsäjoukkueita” löytyy iso pino jäähallien varauskalentereista ympäri Suomen. Osa näistä joukkueista myös kilpailee puulaakisarjoissa.

Sana “puulaaki” juontuu ruotsin kielen sanasta bolag, joka tarkoittaa yhtiötä. Vaikka puulaakijääkiekolla tarkoitetaan usein myös mitä tahansa Suomen Jääkiekkoliiton toiminnan ulkopuolella olevaa harrastekiekkoa, alun perin se viittasi juuri yritysten välisiin matseihin ja turnauksiin. Yhtiöiden välisiä kiekkomittelöitä järjestetään yhä suurissa määrin varsinkin isoissa asutuskeskuksissa ja SM-liigapaikkakunnilla, joissa jääkiekko muutenkin on vahvoilla kantimilla. Puulaakipeleissä ei turhaan hampaita kiristellä tai olla muutenkaan liian pilkuntarkkoja varusteista – tai aina edes säännöistäkään –, kunhan peli on hauskaa ja reilua.

Puulaakikiekko yleisesti

Hyvin tyypillinen puulaakisarja koostuu 4–10 joukkueesta, jotka on koottu alueen eri yrityksistä ja yhteisöistä. Jotkut isot yhtiöt saattavat jopa järjestää omia talon sisäisiä turnauksiaan, mutta Suomessa huomattavasti yleisempää on, että yhtä firmaa edustaa yksi joukkue. Joukkueet kasataan yleensä “kuka tahtoo pelaamaan” -periaatteella, sillä useammin pelaajista on pulaa kuin ylitarjontaa. Toisin kuin monien muiden lajien puulaakisarjoissa, jääkiekossa ei välttämättä vaadita aina joukkueeseen tiettyä määrää naispelaajia pelkästään pelin fyysisyyden takia.

Jäähallivuorot ovat lähes koko maassa kortilla ja usein melko kalliita. Siksi puulaakipelejä pelataan usein ulkojäällä, mutta tänä päivänä Suomen leudot talvet eivät mahdollista kovin pitkää ulkojääkautta. Usein pelejä joudutaankin siirtämään tai perumaan kokonaan ja tästä syystä puulaakikiekkokin on siirtynyt yhä enemmän sisätiloihin. Jäävuorot eivät vaan välttämättä sovi jokaiselle työikäiselle, sillä parhaimmat ilta-ajat annetaan juniorijoukkueille. Puulaakijoukkueiden treenivuorot ajoittuvatkin usein joko hyvin varhaiseen aamuun tai myöhäisillan viimeisiin, niin sanottuihin “lepakkovuoroihin”.

Taitotaso

Puulaakikiekon hienouksiin kuuluu se, että taitotasolla ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Joissain sarjoissa voi olla pieniä raha- tai tuotepalkintoja luvassa voittajajoukkueille, mutta yleensä pelataan vain silkasta kunniasta ja ehkä erikseen teetetystä kiertopalkinnosta. Peli ei siis ole liian vakavaa, vaikka tosissaan voittoon joukkueet aina pyrkivätkin. Puulaakikiekko toimii useimmille pelaajille hyvänä tai jopa ainoana liikuntamuotona arjessa ja siksi yritykset usein kannustavatkin pelaajia lähtemään peleihin mukaan riippumatta siitä, kuinka lujaa osaa lämätä kiekkoa.

Jotta pelissä säilyisi hauskuus ja tasapuolisuus, monissa puulaakisarjoissa on asetettu pelaajille tiettyjä rajoituksia. Yleinen rajoitus koskee aiempaa pelitaustaa; nykyiset tai entiset SM-liigapelaajat tai Mestiskiekkoilijat usein ovat kiellettyjä joukkueissa ja monesti myös vanhimpien SM-tason juniorijoukkueiden edustajat. Sarjasta riippuen puulaakijoukkueissa voidaan käyttää muitakin kuin yrityksen varsinaisia työntekijöitä, kuten omia sukulaisia. Peleissä voidaan myös muun muassa kieltää lyöntilaukauksen käyttäminen eli lämääminen täysin, jotta vahingoilta vältyttäisiin. Pieniä naarmuja ja kolhuja kuitenkin höntsäpeleissäkin silloin tällöin tulee.

Varusteet

Puulaakikiekossa tuomarit eivät tule tarkistamaan lapojen käyryyttä tai kypärän CE-merkintää, vaan riittää, että pelaajat pitävät itsensä asianmukaisesti suojattuna. Käytännössä puulaakisarjoissa pelataan täydellä jääkiekkovarustuksella, johon kuuluu luistinten ja mailan lisäksi alasuojat, polvisuojat, housut, pelisukat, kyynärsuojat, rintapanssari, kypärä, hanskat ja hammassuojat. Jotkut ilman ristikkoa pelaavat käyttävät myös erillistä leukasuojaa. Maalivahdin varusteistakaan ei tingitä ja monesti puulaakipeleissä kiertävätkin samat maalivahdin varusteet lainaksi joukkueelta toiselle aina treenipäivinä. Toisinaan paikallinen kiekkoseura sponsoroi pelaajille varusteita.

Jääkiekossa käytetään kilpatasolla lajia varten luotuja teknisiä aluskerrastoja, jotka siirtävät hikeä iholta pois ja pitävät kuivana läpi ottelun, tavallinen T-paita kun kastuessaan liimaantuu ihoon kiinni inhottavalla tavalla. Myös harrastekiekossa “hikipuvut” ovat sangen yleisiä, etenkin silloin, kun pelit ja treenit järjestetään pääasiassa ulkona. Hikipuvun päälle voi laittaa tarpeen tullen lisäkerrastoksi esimerkiksi pitkät kalsarit ja lyhythihaisen paidan, jolloin ihosta huokuva hiki imeytyy uloimpaan kerrastoon. Luistinsukat ovat myös kiekkoilijoiden keskuudessa suosittuja niin SM-liigassa kuin puulaakipeleissäkin.

Kulut

Verrattuna vakavaan kiekkoharrastukseen, puulaakijääkiekon kulut ovat pienet. Varusteita löytyy kosolti halvalla kirpputoreilta ja netin myyntipalstoilta, eikä kuukausimaksuja tarvitse maksaa millekään seuralle. Firmasarjoissa jää- ja tuomarimaksuista vastaavat yritykset ja sarjojen sponsorit itse, mutta muutoinkaan esimerkiksi kaveriporukoiden välisissä höntsäpeleissä ei suuret rahat liiku. Yksi tunnin mittainen jäävuoro maksaa kaupungista ja kellonajasta riippuen keskimäärin 20–70 euroa, eli pelaajaa kohden maksettavaa ei jää yhdeltä pelikerralta kuin muutama euro. Palautusjuomiin usein suurin raha uppoaakin.

Miten mukaan pelaamaan?

Jos puulaakijääkiekko kiinnosta harrastuksena, kannattaa ensimmäiseksi käydä kysymässä oman työpaikan johtoportaalta mahdollisuutta osallistua tai järjestää jonkinlaisia harrastepelejä. Jos se ei ole mahdollista, esimerkiksi nimenhuuto.com -sivustolta voi vapaalla sanahaulla etsiä omalta alueelta joukkueita. Puulaakijoukkueet harvoin suoralta kädeltä kieltäytyvät uusista pelaajista, sillä arjen kiireiden vuoksi jokainen joukkueeseen ilmoittautunut kiekkoilija ei jokaisella treenikerralla paikalle kuitenkaan pääse tulemaan. Siksi peliringissä onkin syytä olla vähintään puolenkymmentä “ylimääräistä” pelaajaa, jotta pelit saadaan joka kerralla käyntiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *